Sabotaasi?

MONTA AVOINTA KYSYMYSTÄ - VOIKO NIIHIN SAADA VASTAUKSIA?

Sabotaasi, huolimattomuus, salaliitto? Alppilentäjien tragedia vuonna 1920 kosketti syvästi. Ei kuitenkaan pelkästään suomalaisia, vaan myös italialaisia ja sveitsiläisiä aikalaisia. Se oli aikansa mediatapahtuma, eikä välttynyt salaliittoteorioilta ja syyllisiksi arveltujen henkiseltä lynkkaamiselta.

Tapahtumien kulku on tulkittu sen tietämyksen varassa, mitä tuolloin on ollut käytettävissä. Se on ollut vain pieni osa sitä teknologiaa ja kokemusperäistä tietoa, mitä nykypäivä tutkijoille tarjoaa. Historiaa on tämän johdosta mahdollista tulkita uudelleen, satakin vuotta myöhemmin. Monta kysymystä on jäänyt ilman vastausta.

Sadan vuoden ajan onnettomuuksien syynä on pidetty koneiden potkureiden hajoamista. Tämän on kerrottu johtuneen italialaistehtaan työläisten huolimattomuudesta ja jopa sabotaasista.

Onnettomuustutkinta oli tuolloin vielä lapsenkengissään, niin kuin oli lentäminenkin, tekniikasta puhumattakaan. Voidaanko sadan vuoden takaisesta tapahtumasta suorittaa uutta tutkimusta vanhojen raporttien pohjalta, jotka tuolloin perustuivat pitkälti silminnäkijöiden havaintoihin?

NYKYAIKA VASTAA AVOIMIIN KYSYMYKSIIN

Miksi lentäjät eivät noudattaneet alkuperäistä reittisuunnitelmaa? Miksi toinen lentäjä yritti ylittää Alppien vuorijonoa miltei sen korkeimmasta kohdasta? Miksi koneiden onnettomuustutkinta näytti keskittyvän vain yhteen teoriaan? Oliko koneita sabotoitu? Johtuiko molemmat onnettomuudet samasta syystä? Oliko Alppi-vuoriston poikkeuksellisen vaikeilla lento-olosuhteilla vaikutusta onnettomuuksien syntyyn? Miksi vuoristoon tuhoutuneen koneen onnettomuustutkinta perustui vuorikiipeilijän tekemiin havaintoihin? Entä miksi silminnäkijät pyysivät tekemään korjauksia lausuntoihinsa tutkimusraportin julkaisun jälkeen?

Kuvassa Siivet-lehden toimittaja Jukka O. Kauppinen ja lennonopettaja Ville Ranki tutkimassa Alppilentäjien reittiä lentosimulaattorilla. Tämä toi paljon uutta tietoa kohtalokkaan matkan vaiheista.

Kuvassa italialainen historioitsija Paolo Miana, joka kertoo elokuvassa 1920-luvun lentokoneiden valmistuksen teknisistä haasteista.

Tieto karttuu vuosien saatossa. Kehittynyt tekniikka on antanut työkalut Alppilentäjien tarinan avaamiselle. Sveitsiläisten ammattilentäjien haastattelut, virtuaalilentäjien simulaattoreilla suorittamat  tutkimuslennot, sekä lentokonetekniikan ja ilmailun historian asiantuntijoiden lausunnot ovat tuoneet esiin tietoa, joka on valmis antamaan vastauksia sata vuotta vanhoihin kysymyksiin.

5/5

Näihin kysymyksiin Alppilentäjät elokuva etsii vastauksia. Dokumenttielokuvan tuottaja ja ohjaaja Ilkka Liettyä toteuttaa pitkäaikaista unelmaansa kunnianosoituksena kolmelle rohkealle suomalaiselle, Suomen ilmavoimille ja sen henkilöstön taidoille, rohkeudelle ja uhrauksille. 

Elokuvan ensi-ilta on 7.9.2020.

Haluatko lisätietoja dokumenttielokuvan toteutuksesta ja tulla mukaan tukemaan tätä tärkeää hanketta?